Saila Ruponen

Olen harrastanut liikuntaa monipuolisesti lapsuudesta lähtien. Lapsena ja nuorena harrastuksiini kuului musiikki, telinevoimistelu ja tanssi (mm. show, hiphop, jazz, lyrical). Kuntosaliharrastus tuli kuvioihin myöhemmässä vaiheessa.

Tankotanssia kokeilin ensimmäisen kerran v. 2009 jolloin lajista ei juurikaan ollut Suomessa tietoa. Heti ensimmäisellä kerralla laji tuntui omalta. Oman tangon ostin kotiin alkuvuodesta 2010 ja siitä lähtien tankotanssi on kuulunut harrastuksiini. Tankotanssin lisäksi käyn kuntosalilla sekä pidän huolta liikkuvuudesta mm. joogan ja erilaisten liikkuvuusharjoitusten avulla.

Raision Pyryihin päädyin oikeastaan hieman puolivahingossa. Näin eräässä liikunta-alan Facebook ryhmässä ilmoituksen ohjaajatarpeesta tankotanssitunneille. Olin tässä vaiheessa jo pitkään haaveillut omista tankotunneista ja päätin ottaa yhteyttä. Aiempaa ohjauskokemusta ei juuri sillä hetkellä ollut, taustalla kuitenkin juuri suoritettu liikunnan ammattitutkinto Kisakallion urheiluopistosta sekä tankotanssin alkeis- ja keskitason ohjaajakoulutukset. 

Pyryissä olen ohjannut tankotanssia syksystä 2016. Ensin tekniikkatunteja ja tällä hetkellä pole exotic koreografista tuntia, jossa keskitytään sulavaan liikkumiseen tangolla sekä lattialla.

Tankotanssi on kehoa ja mieltä haastavaa ja tankotanssi vaatiikin tietynlaista periksiantamattomuutta sekä motivaatiota. Laji on henkisesti siinä mielessä rankka, että välillä tuntuu ettei edisty mihinkään eikä mikään tahdo onnistua, mutta sitten on taas se kolikon toinen puoli: parasta on onnistumisen tunne kun vihdoin saatkin taas yhden uuden asian osaamislistalle! 

Tankotanssin ohjausten lisäksi kuulun Pyryjen johtoryhmään ja vastuualueellani on Pyryjen nettisivujen ylläpito.