Heidi Suominen

Heippa! 

Olen 39-vuotias tanssiva perheenäiti ja luonnon lapsi, koko kansan ikiliikuttava ikiliikkuja sekä liikunta-alan rautainen ammattilainen ja kehittäjä aurinkoisesta Naantalista. Kohta kahdenkymmenen vuoden monipuolinen ura liikunnan ja tanssin parissa on pistänyt ymmärtämään, että olen todellakin sydämeni ja kutsumukseni tiellä, omaa ainutlaatuista polkuani rakentamassa. Pienen aarteen äitinä koen päivittäin lapsiperheen elämää, ja tämä on ollutkin rikkain kouluni sekä rakas lapseni elämäni paras opettaja ja kasvattaja. Oman lapseni kautta olen oivaltanut, että juuri se pieni, seikkailunhaluinen pieni tyttö sisälläni on arvokkainta pääomaa jakaessani liikkeen iloa ympärilleni. Minussa yhdistyykin hauskasti niin tyttömäinen leikkisyys, äidillinen hellyys kuin naisellisuus. 

Koulutukseltani olen Liikunnanohjaaja (AMK) suuntautuen soveltavaan liikuntaan, Tanssipedagogi, Tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaaja, Liikuntaneuvoja suuntautuen valmennukseen ja kunto- ja terveysliikuntaan sekä FISAF Personal Trainer. Ja jatkoa tulee, koska aloitan syksyllä 2019 Liikuntajohtamisen ylemmän AMK-tutkinnon opinnot työn ohella. Erilaisia lyhytkursseja eri lajeista löytyy aikamoisesti. Haluankin kehittää itseäni jatkuvasti niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti. 

Olen toiminut ryhmäliikuntavastaavana, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjänä, projektikoordinaattorina liikunnan kehittämisprojekteissa ja hankkeissa ja tapahtumakoordinaattorina niin yksityisellä, seura- kuin kuntasektorilla, ohjaten koko ajan monipuolisesti tanssi- ja liikuntaryhmiä. Elämäntyöni ja seikkailunhaluisuus ovat vieneet tämän ”tytön” myös Thaimaaseen asti liikunnan iloa levittämään. 

Tällä hetkellä toimin soveltavan liikunnan ohjaajana ja hyvinvointikoordinaattorina Naantalin kaupungilla ja ohjaan samalla monipuolisesti erilaisia liikunta- ja tanssitunteja vauvasta vaariin yritykseni kautta. Olen mukana myös Raision kulttuuripalveluiden TAIKA -Tanssin iloa kaikille – projektissa ollen mukana järjestämässä jokavuotista kansainvälistä Tanssinpäivää. Oman yritykseni kautta koulutan myös ryhmäliikunnan ja tanssin saralla eri ammattiryhmiä. 

Teen työtäni suurella sydämellä - yksilöä ja kohtaamista kunnioittaen sekä liikettä vaalien! Työssäni haluan yhdistää vahvaa kokemustani ja innovatiivisuuttani luoden mahdollisuuksia muille - mahdollistajana. Kehon kokemuksellisuus, liikkumisen elämyksellisyys ja jokaisen yksilön lähtökohdat ovat tärkeitä arvoja ohjatessani eri-ikäisiä ja kuntoisia ihmisiä. Käden ja jalan jäljissäni näkyy laajakantoinen ja syvällisempi ote nähdä ihminen kokonaisuutena. Tanssin, liikkeen ja kokemuksellisuuden kautta haluan yhdistää niin yksilöitä, perheitä, sukupolvia kuin kulttuureitakin yhteen!

Pyryillä ohjaan tällä hetkellä aikuisten Nyt tanssitaan! -tuntia yhteistyössä Liikuntaseura Naantalin kanssa, Perhetemmellystä ja Aikuinen-vauva tanssia.

Hymyillään, liikutaan ja tanssitaan, kun kohdataan - yhteistyö on voimaa!!